Salolaisravintola lahjoi ruokailijat sulkemaan kännykät – tempaus paljasti asiakasryhmän, jolle ruudusta luopuminen on vaikeinta

10
Salolaiset ystävykset Katja Andersson (vas.) ja Katariina Virkki ruokailivat keskiviikkona Hook Salossa. Molemmat kertoivat pärjäävänsä hyvin ilman puhelimia ruokailun ajan, vaikka No phones day -haaste ei ollutkaan enää voimassa. – Tuntuisi tyhmältä jutella kaverille, jos hän koko ajan vilkuilisi puhelinta, Andersson sanoo. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salolaisravintola Hookissa ei maanantaina ja tiistaina räplätty puhelimia pöydissä samaan malliin kuin normaalisti. Syynä tähän oli ravintolan lanseeraama haaste.

Pöytäseurueet saivat nimittäin alkuviikosta 10 prosentin alennuksen loppulaskusta, jos kukaan pöytäseurueesta ei käyttänyt ravintolassa olon aikana puhelinta.

Idea ”No phones day” -haasteeseen (Päivä ilman puhelimia) oli kytenyt jo pidempään ravintolan yrittäjien Mika Hellbergin, Nico Sinirinnan ja kiinteistön omistavan Pasi Paakkosen mielissä.

– Samanlaisia tempauksia on aikaisemmin toteutettu ainakin ulkomailta. Näimme jonkun tällaisen päivityksen somessa jo aikaa sitten ja idea jäi muhimaan, kertoo Hellberg.

Syksy on ravintola-alalla etenkin alkuviikkoisin hiljaista aikaa, joten yrittäjät päättivät kokeilla hauskaa tempausta.

– Hilpeä haaste herätti heti positiivisia reaktioita, Hellberg kertoo.

Salon Seudun Puskaradio -Facebook-ryhmässä ravintola Hookin päivitys on kerännyt jo liki 600 tykkäystä ja positiivisia kommentteja. Ideaa kehutaan mahtavaksi, ihanaksi ja loistavaksi.

Hyvä idea jo senkin puolesta, että tulee isommallakin porukalla keskityttyä hetkeen ja hyvään ruokaan, kirjoittaa eräs kommentoija.

Hook Salon yrittäjä Nico Sinirinta keräsi alkuviikosta asiakkailta kännykät pieneen peltiämpäriin, jotta pöydässä keskityttäisiin paremmin seuraan ja ruokaan. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Hellbergin mukaan kolmisenkymmentä pöytäseuruetta otti haasteen vastaan ja ruokaili ilman puhelimia. Salin puolella työskennellyt Nico Sinirinta keräsi pöytäseurueiden puhelimet pieneen peltiämpäriin, jotta varmistuttiin siitä, ettei kukaan käyttänyt puhelinta edes vahingossa.

– Lapsia ei oikein naurattanut, mutta vanhemmat olivat oikein mielissään. Kaikki ruokailijat lähtivät mukaan haasteeseen, Nico Sinirinta kertoo.

Haasteeseen osallistui lähinnä ravintolaan syömään tulleita pariskuntia ja perheitä.

Hellbergin mukaan ”No phones day” sai sen verran hyvää palautetta, että jatkoa on mahdollisesti luvassa.

– Ei ihan heti kuitenkaan, mutta ehkä taas tammikuussa, kun ravintola-alalla hiljenee. Tai ehkä voisimme ottaa käyttöön joka maanantaille ”No phones mondayn”, hän pohtii.

Vuosikymmeniä ravintola-alalla työskennellyt Hellberg tietää kokemuksesta, että isänpäivä saa ihmiset jälleen ravintolapalveluiden ääreen.

– Siitä vauhti alkaa kiihtyä ravintoloissa joulua ja vuoden loppua kohti mentäessä. On palavereita, vuosikokouksia, pikkujouluja, hän luettelee.

Ravintola Hook Salo aukaisi ovensa Lounaskahvila Marja Kankareen entisissä tiloissa Helsingintiellä keväällä 2021.Hookin tavaramerkkejä ovat kanansiivet sekä grillatut ribsit ja burgerit.

Siipiravintolassa voi lisäksi seurata urheilua useista televisioista. Ravintola toimii Salossa franchising-periaatteella.

Ensimmäinen Hook-ravintola perustettiin Tampereelle vuonna 1997. Tällä hetkellä ravintoloita on yrityksen nettisivujen mukaan viisitoista ympäri Suomen.

10 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
seuraavaksi
1 kuukausi sitten

Toivottavasti seuraavalla kerralla on varattu ämpäri pipoja varten.

Urpo
1 kuukausi sitten
Reply to  seuraavaksi

En ole tuossa ravintolassa käynyt, mutta monessa paikassa voisi laittaa myös radion ja television kiinni.

Urheilu-urpo
21 päivää sitten
Reply to  Urpo

Kyseinen ravintola on sporttiravintola, jonne suuriosa asiakkaista tulee katsomaan urheilulähetystä ja nauttimaan samalla ruuasta ja seurasta, joten se televisio on aika oleellinen juttu.

Urpo
21 päivää sitten
Reply to  Urheilu-urpo

En tarkoittanut mitään tiettyä ravintolaa. Vain sitä, miten levoton ympäristö sopii yhteen hyvän ruokailun kanssa.

pertti
20 päivää sitten
Reply to  Urheilu-urpo

Se on ikävää, että pidetään laitteita auki sekä pidetään ääntä. Se ei sovi lainkaan ruokailun kanssa yhteen.sporttiravintoloita ei ole olemassakaan, ne ovat kapakoita. Niissäkin saa ruokaa.

MDI
1 kuukausi sitten
Reply to  seuraavaksi

Pipoämpäri on hyvä ehdotus ja samalla tarvittaisiin myös lippisämpäri. Ihan käsittämätöntä minulle, keski- ja eläkeikäiset ukkelit syövät joku pelto/paja/hikilippis päässä eli ei aina kaikki ole nuorison vika.

keijo k
1 kuukausi sitten
Reply to  MDI

Totta on, nykyään ikään katsomatta hyvät tavat ovat historiaa. Mikä siinä on niin vaikeaa ettei syödäkään voi, kuin lippis päässä. Ei ruokaillessa mitään kännyäkään tosiaan kukaan tarvitse.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  seuraavaksi

Kulttuurikysymys. Juutalaismiehet pitävät aina kipaa päässä ja samoin muslimimiehet. Ajat muuttuvat ja tavat muuttuvat, hyvä niin. Ei veitsen käyttökään ole enää etiketissä, eli saa syödä perunoita vain haarukalla. Toi lätsä kuuluu nykyään pukeutumiskulttuuriin, niin siksi sitä voi pitää päässä, ei joka paikassa mutta mitä sekin häiritsee?

Keijo K.
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

”Ajat muuttuvat ja tavat muuttuvat, hyvä niin.”, kun seuraavaksi ollaan jo niin sivistyksen huipulla, että syödäänkin sormin? Kaikkihan ei ehkä välttämättä muutu hyvään suuntaan. Ennen oli paremmin!

Marko
21 päivää sitten
Reply to  Keijo K.

Kanaa saa syödä sormin ja joitakin äyriäisiä, lukee ihan käytösoppaassa tai mikä lie opus nyt olikaan.