Sirpa Kähkösen rakkaudentunnustus äidille vei kaunokirjallisuuden Finlandian – ”Teos ikään kuin kirjoittui minun kauttani”

0
Kirjailija Sirpa Kähkönen Kallion kirjastossa Helsingissä 28. marraskuuta 2023.  LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kirjailija Sirpa Kähkönen Kallion kirjastossa Helsingissä 28. marraskuuta 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Viides kerta toden sanoo. Neljästi aiemmin Sirpa Kähkönen on noussut Finlandia-ehdokkaaksi, kolmesti kaunokirjallisuudessa ja kerran tietokirjallisuudessa, ja nyt viidennellä kierroksella 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia (Siltala) toi voiton kotiin.

Teos kuvailee äidin ja tyttären suhdetta, sukupolvien välistä kuilua, mielen horjumista, häpeää, vaikenemista – ja kuolematonta rakkautta. Kähköselle kaikki se rakkaus, joka hänen sisältään äidin kuoltua paljastui, tuli yllätyksenä.

– Ihmiselle on tietämätöntä, mitä tapahtuu äidin kuollessa. Ihmisellä on yksi äiti, ja äidin kuolema voi tapahtua vain kerran. Hänen kuollessaan astuin tuntemattomalle maalle.

Siksi on vaikea sanoa, mikä kaikki 36 uurnassa on tietoista ja päätettyä ja mikä seurausta eräänlaisen sisäisen oven avautumisesta.

– Teos ikään kuin kirjoittui minun kauttani, mutta se sisältää paljon ylisukupolvisia ääniä, kirjoitettuja ja kerrottuja asioita sekä arkistoja.

”Pittää äitiä ymmärtää”

Teoksessa Kähkösen isoäiti, äidin anoppi, sanoo Kähköselle, että ”pittää äitiä ymmärtää”. Kähkönen kuitenkin huomauttaa tekstissä, että”se, jonka velvollisuus on ymmärtää käsittämätöntä, vain ymmärtää, sanoitta, selityksittä, joutuu hylkäämään itsensä, omat kysymyksensä”.

Kähkösen koko elämänsä tuntema ylenpalttinen vastuuntunto kaikuu myös romaanin nimessä. Kun hän alkoi äitinsä kuoltua järjestää käytännön asioita, kävi ilmi, että hautaan mahtuu yhteensä 36 tuhkauurnaa. Hautaan, jonka piti kuulua vain oman perheen käyttöön ja jonne äiti piti laskea viimeisenä.

– Koin omituista vastuuta siitä, että mistä hautaan saadaan niin paljon vainajia. Siitäkin huolimatta, ettei kukaan voi sellaista taata tai järjestää.

Pohdinnat saivat romaanin kirjoittamisprosessin liikkeelle – eikä se äidin eläessä olisi onnistunutkaan. Rakkaus löytyi yllättäen, kun äiti ei ollut enää paikalla torjumassa tyttärensä tunteita.

Elävät rajattu ulkopuolelle

Vaikka 36 uurnaa on muodoltaan taiteellinen ja sisältää fantasian elementtejä, teoksessa on mukana omaelämäkerrallisuutta sekä tietoa jo edesmenneiden elämästä. Esimerkiksi postikorttien tekstit ja muiden suuhun pannut sanomiset ovat Kähkösen mukaan aitoja.

Tarinaan kietoutuu rakkauden lisäksi päihteitä, psykoosia, ahdistusta ja häpeää. Pohtiko Kähkönen kirjoittaessaan äitinsä ja muiden perheenjäsentensä yksityisyyttä?

Kirjailija huomauttaa, että elävät ihmiset on rajattu teoksesta pois. Läheiset ovat lukeneet käsikirjoituksen etukäteen ja kutsuneet sitä suurenmoiseksi. Lisäksi Kähkönen sanoo pitävänsä tärkeänä, että nuoren naisen elämä ja kokemukset, kuten suurten tavoitteiden katkeaminen liikenneonnettomuuteen, tulevat esille.

– Totta kai joku voi olla ratkaisuistani toistakin mieltä, ja hyväksyn sen. En kuitenkaan vainajaa vahingoita, ja teoksen rakkaudellinen luonne ja halu hyvittää ja tunnustaa äidille rakkautta tekevät oikeutta ihmiselle, joka eli raskaan ja vaikean elämän.

Vaikeita asioita riittää, ja koska niistä ei ole ollut soveliasta puhua, häpeän kanssa on jääty yksin. Siksi Kähkönen sanookin äidilleen: En sure kuolemaasi, suren elämääsi.

Armoa kovuuden kääntöpuolelle

Häpeän tunne on teoksessa voimakkaasti läsnä. Kähkönen sanoo, että aiemmin mielen ongelmista kärsineillä ei ollut lupaa tai mahdollisuutta puhua asiasta. Läheisen kärsimyksen seuraaminen on ollut hänelle elämän mittainen prosessi, ja hän on itse alkanut ymmärtää omaa rooliaan suuren taakan kantajana ja hiljaisuuden lukkona.

– Toisaalta olen halunnut näyttää, miten mahdotonta on saada tukea, kun on ilman omaa syytään joutunut todella kovan kohtalon kolhaisemaksi aikana, jolloin melkein kaikki ongelmat olivat tabuja.

Kähkönen sanoo, että sodan aikana ehkä olikin syytä sanoa, ettei tuleen saa jäädä makaamaan. Karski kannustaminen jatkui kuitenkin sodan jälkeenkin, kun ihmisten olisi pitänyt auttaa ja tukea toisiaan selviämisessä.

Kovuuden kulttuurin kääntöpuolelle Kähkönen toivoisi armoa niin itselle kuin toisillekin sekä tilaisuuksia erehtyä ja korjata virheitä, katua ja tehdä parannus. Vaikka paljon hyviäkin asioita on tapahtunut ja ongelmista puhuminen on aiempaa sallitumpaa, nykyisessä yksinkertaistamisen kulttuurissa on Kähkösen mielestä myös ristiriitoja.

– On tavallaan luvallista puhua ongelmista, mutta samalla se voi olla vaarallista, koska ihmiset nostetaan näkyville ja tuomitaan nopeasti.

Toinen on aina tuntematon

Romaanissaan Kähkönen myös kiittää äitiään. Äiti jaksoi kantaa syntipukkiuden pistelevän taakan, lukuisat kolhaisut ja paljon harvinaisemmat lämpimän käden kosketukset.

Kyllä Kähkönen oli kiitollinen äidilleen jo tämän eläessä. Kiitos ja kiintymys vain tuntuivat tulevan torjutuiksi.

– Vaikka onhan toinen ihminen meille aina tuntematon. Voi olla, että hän jotain otti vastaan, mutta hän jäi salaperäiseksi niin, etten voi tietää, miten hän asiat koki.

Kähkönen kertoo kirjaa tehdessään käyttäneensä kaikki voimavaransa ja koko luomiskykynsä. Nyt jäljellä on hiljaisuus, mitä hän pitää tavoiteltavana asiana.

– Toivon, että taide edistää tyyntä mahdollisuutta tarkastella asioita eri näkökulmista. Koen astuneeni ulos jostakin maisemasta, enkä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Palkinnon myötä yhä useampi lukija todennäköisesti löytää romaanin, joten luvassa lienee ainakin lukemattomia keskusteluja. Niitä on käyty jo nyt: Kähkönen sanoo esimerkiksi erään esiintymisensä jälkeen traumaterapeutin tulleen sanomaan, kuinka tärkeää ihmisille on tietää, etteivät he ole kokemustensa kanssa yksin.

– Se on työni ydintä. Kurkotan kohti toisia ja kerron, jotta voisimme jakaa jotakin yhdessä.

Kuusi ehdolla, viisi läsnä

30 000 euron palkinnon voittajan valitsi professori ja tanssitaitelija Jorma Uotinen. Uotinen sanoi teoksen koskettaneen ja synnyttäneen tunnevyöryn, ja sen vaikutus on hänen mukaansa verrattavissa tarkoin tähdättyyn nyrkiniskuun. Lisäksi hän kehui teosta hallituksi kokonaisuudeksi, tarkkanäköiseksi ja oivaltavaksi sekä sen kieltä kirkkaaksi ja tarkaksi.

– Tekijän henkilökohtainen kokemus kasvaa universaaleihin ulottuvuuksiin, ja hän löytää jotain yleispätevää ihmisestä, häpeästä, vihasta, valheista, ilosta, toivosta, unelmista ja niiden luhistumisesta, kuolemasta, Uotinen perusteli.

Aiemmin Kähkönen on ollut ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi teoksilla Tankkien kesä, Graniittimies ja Lakanasiivet. Lisäksi hän on ollut tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana kirjallaan Vihan ja rakkauden liekit – Kohtalona 1930-luvun Suomi.

Lukijoiden suosikiksi äänestettiin tänä vuonna Miki Liukkosen postuumisti julkaistu Vierastila (WSOY).

Kähkönen sanoo arvostavansa kaikkia tämänvuotisia kilpakumppaneitaan. Liukkosen ehdokkuus tuntui hänestä hiljentävältä erityisesti, kun Kähkösen omassa teoksessa ikään kuin keskustellaan vainajan kanssa.

– Ehdokkaita oli kuusi, mutta vain viisi oli paikalla. Yksi jo edesmennyt oli silti jollakin tavalla läsnä.

Anne Salomäki