SSO lahjoittaa jouluksi ruokaa vähävaraisille 10 000 euron arvosta – asiakasomistaja voi aktivoida lahjoituksen sovelluksessa

4
Venner-ruokalaatikosta löytyy kasviksia ja kasvispohjaisia elintarvikkeita. Kuva: SSO

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ja ruokakasvatusyritys Venner toteuttavat neljättä kertaa hyväntekeväisyyskampanjan, jossa vähävaraisille perheille jaetaan terveellisiä raaka-aineita sisältäviä Venner-ruokalaatikoita. Annoksiksi laskettuna yhteistyön aikana on jaettu jo jopa 18 000 terveellistä ateriaa.

– Tavoitteemme on jakaa jouluksi lähes sata Venner-ruokalaatikkoa paikallisille vähävaraisille perheille, eli raaka-aineet noin 4 000 terveelliseen ateria-annokseen. Vähävaraisille perheille toimitettava Venner-ruokalaatikko on sekä kasvisruokakasvatusta että ravitsevaa ruoka-apua. Vaikuttava ja palkittu konsepti perustuu aktiivisen toiminnallisen oppimisen malliin. Apua tarvitsevat perheet löytyvät alueen kuntien sosiaalitoimen kautta, jotka kohdentavat Venner-laatikot kaikkein eniten apua tarvitseville. Venner-ruokalaatikot toimitetaan perheille vielä ennen joulua, kertoo asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen tiedotteessa.

– Elinkustannusten nousu haastaa monia, joten ruokalahja on mitä ajankohtaisin lahja tänäkin jouluna. Siksi halusimme auttaa ja haastamme myös asiakasomistajamme jälleen mukaan hyväntekeväisyyskampanjaan. Vastaava lahjoitushaaste toteutettiin asiakasomistajille ensimmäistä kertaa syksyllä 2021, jolloin se aktivoi yli 5 000 asiakasomistajaa tekemään lahjoituksen S-mobiili-sovelluksessa ja lahjoittamaan ruoka-annoksen hyvän asian puolesta, iloitsee Karppinen.

Lunastamalla S-mobiili-sovelluksessa ”Lahjoita ruoka-annos” -etukupongin 6.12. mennessä asiakasomistaja voi aktivoida lahjoituksen, jonka SSO maksaa asiakasomistajan puolesta. SSO lahjoittaa kampanjan avulla ateria-annoksia vähävaraisille perheille enintään 10 000 euron arvosta, joka tarkoittaa jopa noin 4 000 ateria-annosta.

Perheet saavat ruoka-aineiden mukana ohjeet reseptivihkona ja -videoina, ja pääsevät näin kokkaamaan kotona yhdessä ja oppimaan uutta perheen kesken. Reseptit ovat helppoja, nopeita ja maistuvia, ja ne on koostettu edullisista ja terveellisistä kasvisraaka-aineista.

Kampanja tukee myös S-ryhmän uutta vastuullisuusohjelmaa, joka asettaa tavoitteeksi kasvisten ja kasvispohjaisten ruokien määrän nostamisen 65 prosenttiin kaikesta myydystä ruoasta.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Viherpesua
2 kuukautta sitten

Miksei SSO voinut suoraan lahjoittaa lupaamansa summaa, vaan asiakasomistajien on käytävä kuluttamassa jokin kuponki? Haiskahtaa siltä, että SSO ei edes halua lahjoittaa koko summaa, vaan haluaa pikemminkin edullista mainosta eri medioissa.

MammaMaalta
2 kuukautta sitten
Reply to  Viherpesua

Asiakasomistajilta pyydetään mobilesovelluksensa aktivoimista lahjoituksen toteutumiseen. Mikä/mitä tähän on kätketty? Älypuhelin on, mutta en ole lähtenyt mobilesovelluksen tarjoamiin mahdollisuuksiin mukaan, niin olen tästäkin sivussa. Ei ihan reilua ole, kun mobilesovellusta käyttäville annetaan muita parempia tarjouksia kaikissa liikkeissä.

Uskonsa kutakin auttakoon
2 kuukautta sitten
Reply to  Viherpesua

Itse en luota osuuskauppaan vähimmässäkään määrin. Se suhtautuu asiakkaaseen täysin ylimielisesti, jos esimerkiksi valittaa jostain, niin ikinä ei saa vastausta. Kokemusta on vuosikymmenten ajalta, siksi emme käykään siellä kuin muutaman tuotteen takia.

Myös koko bonushomma on suuren luokan huijaus, yhtä vahvalla pohjalla kuin usko Korvatunturin joulupukkiin. Uskooko ihmiset todella, että bonusrahat tulee jostain rahalähteestä? Me itsehän ne pulitetaan tuotteiden hinnassa, ja etenkin pienet ruokakunnat. Heille kun tulee aina pienimmät bonukset. Mutta niin vaan eläkeläiset käy osuuskaupassa, kun on ne bonukset…

Lasse Reunanen / Salo
2 kuukautta sitten

Ehkä olisi tehokkaammin jaettavissa ruoka-apu niillä 30% / 60% viimeisten päivien alennuksia lisäämällä. Mahdollisesti niitä aletuotteita nyt jo jaettu ohi myynnin kun vähentynyt tarjonta. Lähelle 60% aikarajaa ne tarjoukset olisi hyvä merkitä. Leipää ainakin menee Prismassa päivittäin laatikkokaupalla poistoon (ehkä eläimille).