Salosta löytyy tunnettuja teloituspaikkoja. Yksi niistä sijaitsee Märynummella, jossa valkoiset teloittivat punaisia toukokuussa 1918, kaksi päivää ennen sisällissodan päättymistä.
Lupaa näille ampumisille ei ollut. Punavankien tekoja oli pikaisesti kuulusteltu, mutta oikeutta ei ollut käyty. Parikymppisiä, naimattomia somerolaisia punavankeja oltiin ilmeisesti vain kuljettamassa Somerolta Turun vankileirille tutkittavaksi.
Salon Seudun Sanomat haastatteli 30.10.2010 julkaistuun artikkeliinsa Pekka Lehtosta, joka on tehnyt kirjan näistä teloituksista.
– Minulla on se käsitys, että kaikki mukana olleet teloittajat huomasivat tehneensä sellaisen rikoksen, jota ei edes valkoisen armeijan johto olisi hyväksynyt. Tekijät vaikenivat täydellisesti ja yhteistuumin, Lehtonen kommentoi jutussa.
Sisällissodan Karjalan kannaksen tapahtumista tänä syksynä kirjan julkaissut salolainen Antti Rämänen puolestaan kertoo, että valkoisten veriteot ja vankien summittaiset ampumiset kiihtyivät joka kerta hiukan ennen hetkeä, kun päämajasta tuli virallinen käsky, että teloitusten oli kenttäoikeudessa loputtava. Ajallisesti tämä menee yksiin myös Märynummella.
– Varsinais-Suomessa tämä oli ihan poikkeuksellista, mutta muualla Suomessa samanlaisia teloituksia oli paljon, hän toteaa.
Märynummella ammuttujen punavankien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Heitä oli 12.5. lähdetty marssittamaan Somerolta Kuusjoelle Kurkelan nuorisoseurantalolle. Siellä ilmeisesti tapahtui jotain, mikä vaikutti valkoisten ratkaisuun, sillä Kuusjoella lastattiin mukaan lapiot hautojen kaivamiseen, Lehtonen esitteli.
Seuraavana päivänä vankien matka jatkui kohti Halikkoa. Märynummella miehet vietiin kymmenen hengen erissä paikkaan, joka oli helposti kaivettavaa ja valtion omistamaa maata. Vankien oli kaivettava omat hautansa.
Teloituksen jälkeen paikka peitettiin niin huonosti, että ruumiiden haju levisi ympäristöön ja Halikon suojeluskuntalaiset määrättiin hautaamaan ruumiit uudelleen.
Luvatonta teloitusta yritettiin selvittää 1920-luvun alussa sen jälkeen, kun vainajien omaiset olivat tehneet valituksen, mutta asia ei selvinnyt. Someron suojeluskunta todennäköisesti valehteli, sillä tiedot olivat ristiriitaiset, mutta selvitystyötä ei jatkettu. Valkoisen terrorin tekijät armahdettaisiin joka tapauksessa.
Teloittajista ei tiedetä, olivatko he paikallisia suojeluskuntalaisia vai valkoisen armeijan sotilaita, kertoo Rämänen. Joka tapauksessa paikallisia oli mukana kuljettamassa vankeja.
Punavankien joukkohaudan yhteyteen perustettiin 1930-luvulla Halikon sairaalan hautausmaa. Marraskuussa 1940 Salon seudun työväenjärjestöt pystyttivät haudalle muistomerkin. Kiveen on hakattu teksti “Uhri kallein aatteelle”.
Sisällissota on yleisesti yksi synkimmistä ajoista suomalaisten historiaa. Katovuodet, nälkä, yhteiskunnan yhtäkkinen muutos, ihmisten herääminen oikeuksiensa vaatimiseen ja ensimmäisen maailmansodan raaistama ilmapiiri sytyttivät Suomeen kansalaissodan, jossa suomalaiset surmasivat tuttujaankin.
Artikkeli on osa marraskuun Pimeyden vallassa -juttusarjaa, johon Salon Seudun Sanomat keräsi synkkiä, pelottavia tai pimeytensä vuoksi kiehtovia ilmiöitä ja tapahtumia Salosta. Sarjan muita osia:
Salossa vietetään puolet vuodesta pimeydessä – Somero on päivittäin muutaman minuutin pimeämpi
Löysä maa on myllertänyt Salossa kuin kiehuvassa padassa ja tie kadonnut alta
Perniössä on maalattu piruja seinille – ”Aina oli vaarana, että piru sekaantuu asioihin”
Onko Salossa listitty ihmisiä, tapettu Aimo ja pelätty Mustamäellä?
Hautauskivistä rakennettiin talo Salossa ja venäläissotilaat kummittelevat
