Kun katsoo Suomen kuntien velkamäärää, Saloa voi kiittää. Olemme hyvällä tasolla. Kolme tonnia asukasta kohden. Paljon kuntia yli kymppitonnin asukasta kohden. Velkaraha
Rupeaa järki herrankin päähän tulevan. Eihän rataa pitänytkään kuin yksiraiteisena rakentaa, ahneus iski ja kahta halusivat. Jätetään koko Salo–Lohja-väli odottamaan parempia aikoja. Kyllä pitää osata priorisoida muutama minuutti, liian kallista toisille. Raha ja aika
Nimimerkille Isä: Köyhät käy kebabilla. Burger
On kunnioitettavaa, että nuori juristi Eloranta on rohkea ja ajaa taloyhtiön osakkaiden asioita. Vilppi onnistuu helposti jos taloyhtiön hallituksissa istuu joko ymmärtämätöntä tai vilpin mahdollistanutta porukkaa. Asioita seuraava
On kyse sitten peurojen tai hirvien määrästä, riistamiesten mukaan kanta on laskussa. Oikeat tilastot taas kertovat toisenlaista totuutta. Satoja peuroja siis kaadetaan seudulla autojen voimin. Muunneltu totuus
SDP:n salolainen kansanedustaja Nikkanen on herännyt vaatimaan rajavartioston resurssien turvaamista. Hyvä ja kannatettava vaatimus, mutta miksi SDP, tai juuri mikään muukaan puolue, ei vaatinut sitä edellisen tai edellisten hallitusten aikana? Kansa vaikuttaa tässäkin asiassa fiksummalta kuin heidän poliitikkonsa. Dante
Hyvä konsti pitää kassalla takanatulija kauempana on siirtyä itse ostoskärryjen etupuolelle. Tulee siitä ainakin metri väliä. Tätä olen aiemminkin suositellut. Turvaväli
Mihin ovat kadonneet TTK-ohjelmasta kunnon Kanki-Kaikkoset? Nykyisin kaikki tanssijat ovat jo alussa niin hyviä, että kunnon kilpailua ei synny – esiintyminen tuntuu enemmän asujen esittelyltä. Tangoprinsessa
Kannattaisi teidän lakkoilijoidenkin muistaa, että yrityksiäkin tarvitaan. Muuten ei tarvita teitäkään. Valtio ei pysty elättämään kun talous on jo kuralla. Kaikkia tarvitaan. Paitsi ay-änkyröitä
Miten Venäjä on kunnioittanut Venäjälle haudattujen muistomerkkejä? Muistan jostain lukeneeni, että niitä olisi poistettu. Eli yksipuolistako sopimusta taas nähdään? Tasapuolisuutta
Mihin eläkeläisillä on aina niin kova kiire ettei ole aikaa jonottaa? Ymmärrän kyllä, ettei ulkona pitäisi jonotuttaa ja istumaan olisi hyvä päästä. Kuitenkin kaupoissa ja huoltoasemilla on aikaa istua päivisin tuntikaupalla. Tehtyä kiirettä
No nyt kun polkupyörällä Venäjältä tulee porukkaa, pyörät tukee lähettää heti Ukrainan. Slava Ukraini
Oikein Salon terävää päätä liikkeellä, kun hautoja menevät hajottamaan. Hohhoi
On taas varmaan Sanna marinin syy, kun mammat ja papat seisovat vesisateessa rokotusjonossa. Rokotus
Yhtä rajanylityspaikka voitaisiin pitää avoinna, mutta paikkaa pitäisi vaihtaa sattumanvaraisesti parin päivän välein. Maahantulijoille ajattelemisen aihetta. Arpapeli
Suomen ja Venäjän valtioiden välillä on sopimus toistensa sotilaiden muistomerkkien suojelusta ja hoidosta. Venäjällä nousi suuri kohu Salon pienen muistomerkin töhrimisestä. Varmaan nootti on tulossa. Kun Koiviston suuri suomalaisten sankarihaudan muistomerkki purettiin, ei silloinen vihreä ulkoministeriö reagoinut mediatietojen mukaan mitenkään. Kunniotetaan muistoja
Meneekö joku sanomaan naapurille kaada tuo puu, se voi kaatua minun taloni päälle. Kaikki naapurit ei sitä tajua. Laho tai ei
Pitseriasta rullakebab mukaan, aukaisin paketin, sipulia tipahteli ja eikun syömään. Aika sipulista, tutkin. Olihan siinä joitain paloja lihaakin, mutta aika kova hinta sipulille. Rullaati
Kivassa sain kokea jotain todella ajatuksia ja aisteja herättelevää. Rouva C vei sydämeni. Raikkaat ja syvälliset roolisuoritukset, elämän kirjo kaikkine sävyineen kahteen tuntiin sisällytettynä. Silmät kostuivat ja sielussa liikahti. Kiitos koko työryhmälle. Nainen
Liekö Venäjän hybridivaikuttamista se Kavilannummen venäläisten vainajien muistomerkin tuhriminen? Siitähän Venäjä saa taas hyvän keppihevosen Suomea ja salolaisia vastaan. Vastaavaa on sattunut sekä Ukrainassa että taannoin Mainilassa. Pamppu
Hallitus vaatii työmarkkinoille lisää paikallista sopimista. Itse tekee lakimuutoksia, mikä on täysin päinvastainen toimi. Ymmärtämättömyyttäkö?
Perimätiedon mukaan muistomerkin alla lepää ukrainalaisiakin. Töhrijät lienevät taho, joka tekee myyräntöitä suhteiden huonontamiseksi, koska tieto naapuriin on mennyt salamana. Tosentti