Kotihäpeästä on puhuttu viime aikoina mediassa. Aihe on kolahtanut. Se voi liittyä sisustukseen, siivottomuuteen tai esimerkiksi kodin kokoon. Siihen tunteeseen, ettei haluaisi kutsua ketään omaan kotiinsa. Minulle häpeäni suurin syy on ollut melko perinteinen kotihäpeän aihe, siivottomuus.
Kotitöissä en ole hevin järjestelmällinen. Luova kaaos sopii hyvin kuvailemaan perheemme arkea. Enemmän asiaa pohtineena olen myös ymmärtänyt sen kuvastavan arvomaailmaani.
Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Millaisena haluan lasteni minut muistavan? Äitinä, joka hiki hatussa puunasi kotia. Äitinä, joka kesäpäivänä ennemmin siivosi kuin vei lapsensa uimarannalle. En.
Toki siistissä kodissa viihtyy paremmin, ja osaltaan se viestii myös välittämisestä ja turvallisuudesta. Sotkuinen koti voidaan joissain tapauksissa yhdistää mielenterveysongelmiin, uupumukseen tai ylipäätään heikkoon elämäntaitojen hallintaan. Joidenkin mielestä se on laiskuutta.
Ennen tunsin häpeää siivottomuudestani. Nykyään en juurikaan. Miksi stressata sitä, että omassa kodissa on elämää?
Joillain on taito pitää koti tiptop. Ehkä siihen vaikuttaa myös tavaran määrä. Olen yrittänyt luopua turhasta tavarasta.
Japanilaisen siivousguru Marie Kondon konmarittamisohjeilla sitä on lähtenyt säkkikaupalla myyntiin ja kierrätykseen. Fakta kuitenkin on, että kuuden lapsen äitinä en ehdi hallitsemaan tavaranpaljoutta ja sekasotkua siinä määrin mitä haluaisin.
Kun yksi tavara menee rikki, tarvitaan toinen. Kun selkäni käännän, siivoamani keittiön pöytä on muuttunut askartelupisteeksi, ja olohuoneen lattialle on ilmestynyt maja.
Ironista kyllä, siivousguru kertoi hellittäneensä oppejaan saadessaan lapsia. Kansainvälisen suosion saavuttaneen siivousmetodin kehittäjän mielestä on hyväksyttävää, että lapsiperheessä paikat eivät pysy jatkuvasti järjestyksessä.
Kodissa saa näkyä elämä ja arki. Miten muuten kotona voi edes elää? Vieraita ei saa jättää kutsumatta sen takia, että on sotkuista. Tavararöykkiöt voi paniikissa iskeä Ikea-kassiin ja kaapinperukoille, tai yhtä hyvin olla laittamatta.
Lapset tuovat usein kavereitaan kotiimme. He eivät välitä sotkusta tai sormenjäljistä peilien pinnoilla. He tulevat meille viettämään aikaa ja pitämään hauskaa.
Toki lapsemme ovat oppineet siivouksen perustaidot, ja tekevät ikätasonsa mukaisesti kotitöitä. Mutta minulle on tärkeää opettaa lapsilleni muitakin taitoja.
Niitä kerätään yhteisillä metsäretkillä, leikkimällä, harrastuksissa ja muissa tilanteissa. Tilanteissa, jotka elämässä antavat paljon. Tilanteissa, joissa maustekaapin tai kirjahyllyn siivoaminen jäävät suosiolla kakkoseksi.
Kirjoittaja on salolainen lapsiperheen äiti.
En aio jatkossakaan ottaa vastaan elämänohjeita somettarilta. Somemaailma aiheuttaa joillekin harhaisia kuvitelmia omasta erinomaisuudestaan.