Yhä tukevammin jumboksi vajonnut Kiekkohait jäi hopealle maalin edessä – ”Kaikki ainekset ovat siihen, että suunta kääntyy, mutta vielä emme ole saaneet onnistumisia”

0
Kiekkohaiden Otto Etelätalo ja Jyri Varho (oik.) tavoittelivat kiekkoa Salon jäähallin kaukalon reunasta. (kuva: SSS/Marko Mattila)

Salon Kiekkohait jatkaa miesten II divisioonan lohkonsa viimeisenä myös lauantain ”jumbofinaalin” jälkeen. Viimeistä edellinen Raision nuorisokiekko haki arvokkaat pisteet Salon jäähallista maalein 5–4 (2–0, 0–1, 3–3).

Viime viikonlopun kahdessa ottelussa Kiekkohaiden vastustaja nousi viimeisen minuutin aikana tasoihin ja vei lopulta voiton. Tällä kertaa Kiekkohait oli kolme minuuttia ennen loppua 5–2-tappioasemassa ja kavensi maalin päähän. Loppuhetkillä valtaosa kenttäpelaajista makoili maaliviivan tuntumassa – peliväline ei viivan yli silti löytänyt.

– Kolmen maalin takaa peliin mukaan nouseminen osoitti hyvää luonnetta. Ei jäänyt monesta sentistä kiinni, että olisi päästy lopussa tasoihin, huokaisi Kiekkohaiden laitahyökkäääjä Nestori Numminen.

Kiekkohaiden ja RNK Hocin lauantain ”jumbofinaali” oli oiva esimerkki siitä, kun jääkiekkopeli ratkotaan maalin edustalta. Kiekkohaille jäi hyökkäyspäässä maalin edestä hopealle. Toisessa päässä RNK taisteli kolme viidestä maalistaan lähietäisyydeltä.

– Maalin edustalla olemme tehneet useasti oman pelin vaikeaksi. Siellä onnistuminen on pitkälti asennekysymys. Täytyy vain päättää, ettei oma jätkä pääse kiekkoon, Numminen kertoi.

Kiekkohaiden paras pistemies, RNK:ta vastaan kaksi syöttöpistettä kirjauttanut Numminen kuvaili niin Kiekkohaiden syyskautta kuin lauantainkin peliä nousujohteiseksi.

Ensimmäisessä erässä RNK loi huomattavasti Kiekkohaita pidempiä hyökkäyksiä, eikä Kiekkohait luonut vaarallisia maalintekopaikkoja. RNK:n hallinta näkyi tulostaululla kahden maalin johtona.

Puolestaan toisessa erässä Kiekkohait oli niskan päällä. Ylivoimahyökkäyksistä ja läpiajoista olisi ollut syytä juhlia useampaa kuin vain Arvi Rauhalan ensimmäistä maalia Kiekkohaiden edustusjoukkueessa.

Heti kolmannen erän alussa raisiolaiset kasvattivat johtonsa takaisin kahteen maaliin. Kiekkohait tuli takaisin maalin päähän viisi vastaan kolme -ylivoimalla, mutta käänteentekeviksi lopputuloksen kannalta jäivät RNK:n kaksi nopeaa maalia 47 peliminuutin kohdalla.

RNK Hoci (11 pistettä) kasvatti eron Kiekkohaihin (seitsemän pistettä) neljään pisteeseen kaksi peliä vähemmän pelanneena.

Yhdeksän joukkueen II-divisioonalohkossa kahdeksan parasta pelaa pudotuspelejä, ja yhdeksäs joutuu karsimaan sarjapaikastaan. Puolivälin krouvissa olevan Kiekkohaiden tulisi siis saalistaa jäljellä olevista 11 ottelusta ainakin viisi pistettä RNK Hocia enemmän, jotta Kiekkohait nousisi pudotuspeliviivan yläpuolelle ja välttäisi karsinnat.

Kiekkohaiden neljä edellistä ottelua on mennyt vastustajan nimiin vain yhden maalin erolla. Numminen luottaa, että Kiekkohaiden kelkka tulee kääntymään suotuisaan suuntaan.

– Kaikki ainekset ovat siihen, että suunta kääntyy, mutta vielä emme ole saaneet onnistumisia. Tähän saakka myös työ yhden maalin eteen on ollut liian suuri. Joku napsu meidän täytyy ottaa, niin peli alkaa rullaamaan.

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments