Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun

0
Asuntojen hintojen ennakoidaan nousevan muuta maata enemmän pääkaupunkiseudulla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Asuntojen hintojen ennakoidaan nousevan muuta maata enemmän pääkaupunkiseudulla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Asuntorahoitukseen erikoistunut Hypo ennustaa, että asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun, mutta vuositasolla on edessä nollakasvun jakso.

Hypo ennakoi, että hinnat nousevat ensi vuonna muuta maata enemmän pääkaupunkiseudulla, mutta sielläkin jäädään vuositasolla nollakasvuun. Kovinta kirivaihdetta Hypo odottaa vuodelle 2025.

Asuntomarkkinoiden suunnan määräävät nyt korot, väestönkasvu ja hallituksen varainsiirtoveromuutokset, Hypo sanoo.

– Vaikka korkojen suunta näyttää ensi vuonna laskevalta, ovat ne vielä hyvän tovin liian korkealla Suomen talouden ja siten suomalaisen asuntovelallisen näkökulmasta.

Ennätyksellinen väestönkasvu

Hypo kiinnittää ennusteessaan huomiota siihen, että Suomen väestö kasvaa tänä vuonna yli 40 000 hengellä, mikä on suurin luku vuoden 1956 jälkeen. Kasvun taustalla on voimakas maahanmuutto, sillä samaan aikaan lapsia syntyy vähiten lähes 200 vuoteen.

Hypo ennakoi, että asuntojen runsas tarjonta tukee nyt osaltaan väestönkasvua, mutta suurimpien kaupunkien kasvu voi jäädä jatkossa ennustettua pienemmäksi, kun asuntotuotanto itsessään muodostuu kasvun esteeksi.

– Sekin tosin tietää asuntojen hintojen selvää nousua ja siten hankaluuksia tuolloin omistusasumisen polulle pyrkiville ensiasunnon ostajille.

Hypo pitää oikeansuuntaisena hallituksen päätöstä laskea kiinteistöjen varainsiirtoveroa neljästä prosentista kolmeen ja asunto-osakkeiden kahdesta prosentista 1,5 prosenttiin. Sen sijaan se arvostelee ensiasuntoja koskevan verovapauden poistamista.