Hyvää päivää, kirvesvartta

0

Tapakulttuurien vertailu on elämäni suurimpia iloja. Miten hauskaa onkaan tervehtiä iloisesti tuttuja kadulla, ihan kunnolla eikä vain niskaa nikauttamalla, kuten suomalaiset yleensä.

Kohteliaisuudesta tulee hyvä mieli.

Mutta mitä hyville tavoille on tapahtumassa? Suomalaiset tuntuvat ottavan laajat oikeudet jokapäiväisessä kanssakäymisessään. Jos sattuu olemaan pahalla päällä, voidaan jopa normaali tervehtiminen unohtaa, kuljetaan vain seinänvieruksia itsekseen jupisten.

Tämä nyt oli pieni kärjistys. Mutta kauas on tultu viidessäkymmenessä vuodessa niistä ajoista, jolloin käyttäytymissääntöjä jopa opeteltiin kirjoista. Kädestä pitäen tervehdittiin, hattuja nosteltiin ja vanhemmille ihmisille auottiin ovia. Heidän laukkujaan tarjouduttiin kantamaan, uskokaa tai älkää.

Hyviä tapoja noudatettiin yhteisillä aterioilla, muille tarjottiin pöydässä ensiksi. Tämä on vaikea toteuttaa nykyisin, kun Suomen kansallisruoka pizza tulee kotiin lootassa lähetin tuomana ja se rouskutetaan oman tietokoneen ääressä.

Onneksi sentään ainakin Lounais-Suomen kauppaliikkeissä noudatetaan ystävällistä palvelukulttuuria.

Arkipäivän huonotapaisuutta perustellaan Suomessa sillä, että meillä on reilu ja mutkaton meininki, täällä ei turhia hienostella. Tietysti muodollisen, ulkokohtaisen kohteliaisuuden voi viedä äärimmäisyyksiin. Tästä ovat esimerkkinä englantilaiset, jotka sanovat olevansa pahoillaan, vaikka eivät oikeasti olekaan. Ja voivat anteeksi pyytelemällä vaikka tyrkkiä toisia ja päästella tuoksuvia ilmaääniä.

Vastuuta kohteliaisuuden rapistumisesta on turha vääntää koulun harteille, kouluja syytetään muutenkin kaikesta. Me voisimme miettiä mitä voimme tehdä vanhempina. Vaikka sitten omat vanhempamme olisivatkin kuusikymmenlukulaisen vapaan kasvatuksen uhreja.

Hymy, tervehtiminen ja anteeksipyyntö toisen varpaille tallattaessa ovat aivan ilmaisia asioita. Niiden avulla tulee elämästä miellyttävää, jopa iloista. Sori vaan!

Juha Ruusuvuori
Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija