Israel ilmoitti laajentavansa maaoperaatiotaan koko Gazan kaistalle – kymmeniä tankkeja saapunut etelään

0
Israel on moukaroinut Gazan kaistaa sadoilla ilmaiskuilla sen jälkeen, kun aselepo Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä päättyi perjantaina. Lehtikuva/AFP
Israel on moukaroinut Gazan kaistaa sadoilla ilmaiskuilla sen jälkeen, kun aselepo Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä päättyi perjantaina. Lehtikuva/AFP

Israel on laajentanut tänään maaoperaatiotaan Gazan kaistalla. Intensiivisiä iskuja ja tulitusta on nähty muun muassa Gazan eteläosassa Khan Yunisin kaupungissa, kertoo al-Jazeera.

Kymmeniä Israelin tankkeja on saapunut Khan Yunisiin, kertovat silminnäkijät uutistoimisto AFP:lle. Seudulla on myös nähty Israelin panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja ja puskutraktoreita.

Israelin asevoimat ilmoitti sunnuntaina laajentavansa maaoperaatiotaan koko Gazan kaistalle.

– IDF (Israelin asevoimat) aloittaa uudelleen sekä laajentaa maaoperaatiota (äärijärjestö) Hamasin tukikohtia vastaan koko Gazan alueella, sanoi asevoimien edustaja Daniel Hagari tiedotustilaisuudessa sunnuntaina muun muassa uutiskanava CNN:n mukaan.

Hagarin mukaan Israel iskisi kohti mitä tahansa sen alueeseen kohdistuvaa uhkaa.

Myös Israelin asevoimien esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Herzi Halevi sanoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan, että Israel taistelee voimakkaasti Gazan pohjoisosan lisäksi nyt myös kaistan eteläosassa.

– Taistelimme voimakkaasti ja perusteellisesti Pohjois-Gazan kaistalla, ja teemme niin nyt myös Etelä-Gazan kaistalla, Halevi sanoi puhuessaan reserviläisille.

Israel on moukaroinut Gazan kaistaa sadoilla ilmaiskuilla sen jälkeen, kun aselepo Israelin ja Hamasin välillä päättyi perjantaina. Israelin asevoimat kertoi sunnuntaina tehneensä kaikkiaan noin 10 000 ilmaiskua taisteluiden alettua kaksi kuukautta sitten.

”Missä on turvallista?”

YK:n lastenjärjestö Unicefin edustaja James Elder kuvaili Gazan eteläosassa Khan Yunisin kaupungissa sijaitsevaa Nasserin sairaalaa sotavyöhykkeeksi. Elder sanoi BBC:lle kuulevansa jatkuvasti suuria räjähdyksiä sairaalan läheltä. Hänen mukaansa sairaalaan saapuu lapsia, joilla on muun muassa pää- ja palovammoja.

Elder kertoo käyneensä sairaalassa säännöllisesti, joten perheet ja lapset tuntevat hänet.

– Nämä ihmiset tarttuvat käteeni tai paitaani sanoen, viekää meidät turvaan. Missä on turvallista?

– He esittävät valitettavasti kysymyksen, johon ainoa vastaus on, että missään ei ole turvallista, Elder sanoi.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) puheenjohtaja Mirjana Spoljaric kuvasi ihmisten kärsimystä Gazassa sietämättömäksi. Maanantaina sodan runtelemaan Gazaan saapunut Spoljaric vaati myös siviilien suojelemista.

– On mahdotonta hyväksyä, ettei Gazassa ole turvallista paikka siviileille eikä sotilaallisen saarron aikana ole myöskään mahdollisuutta riittävään humanitaariseen apuun, hän sanoi ICRC:n lausunnossa.

Spoljaric vaati viestipalvelu X:ssä, että panttivangit on vapautettava ja ICRC:n edustajien on sallittava vierailla näiden luona turvallisesti.

Aselepo päättyi perjantaina

Viikon kestänyt aselepo Israelin ja Hamasin välillä päättyi perjantaina. Uutta aselepoa on tuskin odotettavissa kovin pian, sillä viikonloppuna Israel veti tiedustelupalvelu Mossadin neuvottelijat pois Qatarin Dohasta, jossa aseleponeuvotteluja oli käyty. Israel kuvaili neuvottelujen joutuneen ”umpikujaan”.

Aselevon aikana 80 Hamasin ottamaa israelilaista panttivankia ja kymmeniä muita panttivankeja vapautettiin. Vastineeksi Israel vapautti yli 240 palestiinalaisvankia. Israelin asevoimien mukaan Hamasin hallussa on edelleen yli sata panttivankia.

Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan taisteluissa Gazan kaistalla on kuollut kaikkiaan jo noin 15 900 ihmistä. Lukuja ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.

Israelin mukaan Hamasin 7. lokakuuta Israeliin tekemässä hyökkäyksessä kuoli noin 1 200 ihmistä.

Israel kiistää tienneensä Hamasin aikeista

Israelin asevoimat kiistää tienneensä etukäteen Hamasin hyökkäyssuunnitelmista, kertoo muun muassa BBC.

– On naurettavaa yrittää edistää mitään salaliittoteoriaa, sanoi everstiluutnantti Jonathan Conricus Israelin asevoimista viestipalvelu X:ssä.

Yhdysvaltalaislehti New York Timesin viime viikolla julkaiseman uutisen mukaan israelilaisviranomaisilla olisi ollut hallussaan Hamasin hyökkäyksen suunnitelma yli vuoden ajan. Lehden näkemässä ja Israelin viranomaisten hallussa olleessa 40-sivuisessa asiakirjassa oli hahmoteltu yksityiskohtaisesti Hamasin lokakuisen hyökkäyksen toteutusta.

Hyökkäyssuunnitelmassa ei ilmaistu ajankohtaa tulevalle hyökkäykselle.

Lehden näkemien asiakirjojen ja sen haastattelemien viranomaisten mukaan Hamasin suunnitelma oli kiertänyt laajalti Israelin asevoimien ja tiedustelun johtajien keskuudessa, mutta asiantuntijat olivat arvioineet, että Hamasilla ei olisi kykyä toteuttaa niin laajaa ja kunnianhimoista hyökkäystä.

Työryhmä: Minja Viitanen, Anniina Korpela, Lassi Lapintie, Eeva Nikkilä-Kiipula. Lähteenä myös AFP.

Työryhmä