Suomi ei voi luovuttaa Ukrainalle terrorismirikoksista epäiltyä – EU:n pakotelistaama palkkasotilasryhmän johtaja pääsee vapaaksi

0
Rajavartiolaitoksen autot kuljettivat perjantaina Ukrainassa terrorismirikoksista epäillyn venäläismiehen pois Ventaan vankilasta, jossa häntä oli pidetty säilöönotettuna. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Rajavartiolaitoksen autot kuljettivat perjantaina Ukrainassa terrorismirikoksista epäillyn venäläismiehen pois Ventaan vankilasta, jossa häntä oli pidetty säilöönotettuna. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ukrainassa terrorismirikoksista epäiltyä venäläistä Voislav Tordenia eli Jan Petrovskia ei voida luovuttaa Ukrainaan, arvioi korkein oikeus (KKO) perjantaina oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa. Ukraina on pyytänyt Suomea luovuttamaan Tordenin, ja häntä on pidetty Suomessa Vantaan vankilassa säilöön otettuna.

Samalla KKO määräsi perjantaina Tordenin päästettäväksi vapaaksi.

– Tordenin säilössä pitämiselle mahdollisen luovuttamisen varmistamiseksi ei siten ole enää edellytyksiä, KKO:n päätöksessä sanotaan.

Lain mukaan KKO tutkii, voiko Suomi suostua saamiinsa luovutuspyyntöihin. Muodolliset päätökset tekee oikeusministeriö.

Oikeusministeriön kansainvälisen oikeusavun osastolta kerrotaan STT:lle yleisellä tasolla, että luovuttamislain mukaan Suomi ei voi luovuttaa ihmistä, jos korkeimman oikeuden mukaan luovuttamiselle on este. Suomi ei toisin sanoen voi luovuttamislain mukaan luovuttaa Tordenia Ukrainalle KKO:n arvioinnin myötä.

KKO:n lausunnosta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

EU:n pakotelistalla

Korkeimman oikeuden perjantaina antamasta lausunnosta ilmenee, että Ukrainassa Dnipropetrovskin kaupungin Zhovtneven kaupunginosaoikeus määräsi elokuussa Tordenin vangittavaksi epäiltynä muun muassa osallisuudesta terroristiorganisaatioon. Tämä oikeuden päätös oli Suomelle jätetyn luovuttamispyynnön taustalla.

Torden on Jan Petrovski -nimellä myös EU:n pakotelistalla. Perustelujen mukaan hän on venäläisen Rusitsh-sotilasryhmän perustajajäsen ja yksi sen komentajista. Ryhmän on katsottu toimineen Ukrainassa palkkasotilasyhtiö Wagnerin yhteydessä.

Petrovski sai aikanaan oleskeluluvan käyttämällä nimeä Voislav Torden. Hänen aiempi oikeusavustajansa kertoi STT:lle Tordenin saaneen oleskeluluvan vaimonsa opiskelupaikan perusteella. Torden jäi kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla viime heinäkuussa yrittäessään nousta Nizzaan lähtevään lentokoneeseen. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on omilla päätöksillään pitänyt Tordenin säilössä luovutusasian käsittelyn ajan.

KKO:n päätöksen myötä Tordenia ei voi luovuttaa, mutta hän on edelleen EU:n pakotelistalla. Tämä tarkoittaa, että häneen kohdistuvat samat maahantuloa ja varallisuutta koskevat rajoitukset kuin muitakin pakotelistattuja EU:n alueella.

Pakotelistatuille ei lähtökohtaisesti esimerkiksi myönnetä maahantulo-oikeutta Euroopan unionin alueelle.

Oikeus perustelee vankilaoloilla

KKO:n mukaan Tordenin luovutus voisi johtaa uhkaan, että Tordenia kohdeltaisiin Ukrainassa ihmisarvoa loukkaavalla tavalla. KKO arvioi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa Ukrainan vankilaolosuhteet eivät ole täyttäneet inhimillisen kohtelun vaatimuksia.

KKO nostaa esiin myös Ruotsin korkeimman oikeuden päätöksen viime lokakuulta, jossa niin ikään kiellettiin Ruotsia luovuttamasta rikoksesta epäiltyä Ukrainaan. Ruotsin korkeimman oikeuden päätöksessä viitattiin KKO:n mukaan raportteihin, joiden mukaan vankilaolot ovat Ukrainassa sodan aikana heikentyneet entisestään ja ne voivat muodostaa uhkan elämälle ja terveydelle.

– Tordenin kohtelun asianmukaisuutta ei voida varmistaa myöskään vain sillä, että Ukraina on luovutuspyynnössään vakuuttanut, että se noudattaa ihmisoikeussopimuksen määräyksiä, KKO:n lausunnossa todetaan.

Puolustaja: Torden säästänee henkensä

Torden on kiistänyt rikosepäilyt. Hänen oikeusavustajakseen määrätty varatuomari Heikki Lampela kommentoi päätöksen jälkeen STT:lle, että KKO:n päätöksen myötä Torden todennäköisesti säästää henkensä.

– Korkein oikeus on vahvasti osoittautunut vahvaksi ja riippumattomaksi laitokseksi. Se ei ole riippuvainen mistään kansainvälisistä poliittisista mielipiteistä, Lampela sanoo.

Lampelan mukaan Torden vapautuu KKO:n päätöksen perusteella perjantaina.

Markku Uhari

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Alkuperäinen