Teollisuusliiton lakot iskevät Saloon – näitä yrityksiä lakko koskee

33
Akkutehtaalla toteutettiin jo vapaaehtoinen ulosmarssi syyskuussa. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Teollisuusliiton ensi torstaiksi kaavailemat poliittiset lakot iskevät Salon suuriin työnantajiin.

Teollisuusliiton julkaisemalta listalta löytyvät Salosta Valmet Automotiven akkutehdas, Orion, Arvo Piiroinen, Metalli Piiroinen, Evondos, Versowoodin Muurlan lavatehdas ja Micropower.

Salossa lakkojen piirissä on pitkälti toista tuhatta työntekijää, sillä Valmet Automotive ja Orion työllistävät jo kahdestaan tuhatkunta ihmistä Salossa.

Paimiosta listalla on Stera Technologies.

Suunniteltu lakko koskee yhteensä 455 toimipaikkaa ympäri Suomen. Lakoilla vastustetaan hallituksen kaavailemia työelämän heikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia.

  • Lue lisää aiheesta
  • Lakot
33 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tosi On
2 kuukautta sitten

SAK:n kuolinkorinoita. Olikos niin, että YTK kassa on Suomen suurin? Ay-liike elää 70-Lukua. Jopa yllyttää työpaikalla väkivaltaan lakkoihin osallistumattomia kohtaan. Ay-liikettä tarvitaan, mutta ei SDP:n politiikan käsikassarana. Kunpa joku viisas perustaisi riippumattoman edunvalvonta järjestön. Uhkailu ja pakottaminen on rikos, mutta ay-liike saa tätä aivan avoimesti käyttää.

Emppu
2 kuukautta sitten
Reply to  Tosi On

Aivan niin. Ammattiliitot käyttävät työntekijöitä pelinappulana omien tavoitteiden saavuttamiseen. Samalla eivät välitä yhtään, vaikka porukkaa joutuu kiihtyvällä vauhdilla kortistoon. Ei muuta kuin uusia työnseisauksia ja yritykset nurin. Eiköhän taas ammattiliittojen johtajien palkat nouse tämän jupakan jälkeen muutamalla tonnilla kuussa niin kuin pari vuotta sitten parilla johtajalla noin 4000 € lisää kuussa.

Työmuurahaiset ja muut
2 kuukautta sitten
Reply to  Emppu

Ja sitten voikin taas haukkua hallitusta yritysten ja työpaikkojen vähenemisestä. Niinhän se on, aina syytetään muita itse aiheutetusta ongelmasta. Patistaisivat mieluummin kotona makoilevat hakemaan töitä työvoimapulasta kärsivistä yrityksistä sen sijaan, että kannustavat työllisiä järjestämään lisää ongelmia yrityksille.

Aksu
2 kuukautta sitten

Juu, en ole menossa lakkoon. Teollisuusliitto voisi lopettaa poliittisen pelinsä ja keskittyä aidosti yhteistyöhön ja asioiden parantamiseen. Ei vain demarien asian ajamiseen. En toki ole kaikista suunnitelluista uudistuksista tyytyväinen, mutta pääsääntöisesti ne ovat tarpeellisia. Jos ei vain tuijota omaa napaa, niin ymmärtää, että hyvinvoinnin ylläpitämiseksi tarvitaan elinvoimaisia yrityksiä. Huonoja työntekijöitä, lusmuja ja saikuttajia, on suojeltu jo tarpeeksi kauan.

Eläkeläinen
2 kuukautta sitten
Reply to  Aksu

Tuo kaikki on niin totta.

Marko
2 kuukautta sitten
Reply to  Aksu

Kysehän nimenomaan on politiikasta,miten liitot siitä voisi irtautua.Sä voit mennä sinne töihin ja toivottavasti neuvottelet sitten palkkasi ihan itse .Voi olla hankalaa taistella työnantajaa vastaan sitten tästä lähtien ,kun lait on samaa luokkaa kuin USA,ssa.No,sitten näette.Kumma kun kaikki on nykyään niin kokoomuslaista,jopa duunarit kuvittelee oikeiston ajavan heidän etujaan duunareina.Kaikki työssäolijat nauttivat liittojen neuvottelemista eduista.Tes,kesälomat,äitiys-ja työttömyyspäivärahat,sairausajan palkka jne.Kuka luulee saavansa tällaiset edut itse neuvoteltua.Naurattaa uhoaminem,aivan kuin olisitte kaikki pomoja.Taitaa olla liian hyvät edut siellä teidän duunissa ,kun suostutte olojen ja etujen leikkauksiin.

J T
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Miten laittomien lakkojen korvausten korotus edes hitusen aiheutettujen vahinkojen suuntaan tai poliittisten lakkojen rajaaminen haittaa ketään? Eihän niissä lakkoilla työsopimuksista, joka olisi sitä varsinaista asiaa.
Ensimmäisen sairauspäivänkään palkattomuus ei ole mikään uusi asia, eikä se edelleenkään ole kaikissa liitoissa käytössä vastedeskään.

MDI
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Vähän tarkentaisin Markolle, että kyllä ne äitiyspäivärahat ja lomat yms. ovat eduskunnan säätämiä eivätkä AY-liittojen neuvottelemia.

Allan
2 kuukautta sitten
Reply to  MDI

Hyvää hyvyttäänkö eduskunta ne on säätänyt?

Hyvää hyvyyttään eduskunta aikoinaan sääti sen äitiysloman palkattomaksi.

Lomia ja lomarahoja on päätetty pitkien lakkojen jälkeen.

Mielenkiintoista, että jälleen joku kehuu YTK:ta.

Miksiköhän YTK jäseniä on paljon työttömänä?

Hehän omien väitteidensä mukaan saavat itse neuvotella palkoistaan?

MDI
2 kuukautta sitten
Reply to  Allan

V. -22 eniten työttömiä oli palvelualojen kassoissa, sitten avoimissa, sitten kuljetusalojen ja vasta neljäntenä YTK. YTKssa on muuten nykyään yli puoli miljoonaa jäsentä, taitaa olla enemmän kuin SAKssa kun putsataan eläkeläiset ja opiskelijat pois. Niin ja Loimaalla saa myös juristiapua pienellä lisämaksulla, se on todella pieni verrattuna liittojen prosenttimaksuihin.

Allan
2 kuukautta sitten
Reply to  MDI

”vasta neljäntenä YTK.”
Pointti on siinä, ettei YTK jäseniä pitäisi olla yhtään työttömänä, kun he saavat omasta mielestään neuvotella vapaasti palkkansa.

Liittoja syytetään siitä, etteivät ne jousta palkoista alaspäin.

Faktaa kuitenkin on, että YTK jäsenetkään eivät jousta palkkojaan tarpeeksi alaspäin, jotta saisivat pitää työpaikkansa.

Jos sille tielle lähdettäisiin, niin se olisi loputon suo. Aina löytyy joku banaanivaltio, minkä palkat täytyisi alittaa, jotta yritykset saavat tarpeeksi voittoja.

Siitä YTK juristiavusta ei kuulemma ole juurikaan apua kun YTK ei tulkitse työehtoja.
Se juristiapu ei säikäytä kuin korkeintaan pieniä järjestäytymättömiä yrityksiä, jos niitäkään.

Jep jep
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Oi miten ihana tuulahdus punaisesta menneisyydetä.

Mesimäyrä
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Ajat ja ajattelutavat ja toimintatavat muuttuvat vuosien varrella ja jos ei pysty uudistumaan niin helposti tippuu kelkasta pois. Ehkä nykyaikaan jotkut työssäkäyvät ihmiset kokevat nykymuodossa olevat ammattiliitot turhiksi tai ei saa mitään vastinetta rahalle. Kuinka moni menee esimerkiksi pankkiin maksamaan laskunsa enää kun senkin voi itse tehdä verkkopankissa jos haluaa opetella sen käytön eikä vastusta sitä?

Marko
2 kuukautta sitten
Reply to  Mesimäyrä

Kuten sanoin, kun rupeatte neuvottelemaan palkkanne ja etunne itse, tulette huomaamaan kuinka tulee käymään. En kyllä tiedä yhtään muuta maata Euroopasta missä duunarit ajaa työnantajien etuja ja on toisia työntekijöitä vastaan.Ajat muuttuu vaan muuttuuko paremmaksi? Käykää Ranskassa katsomassa miten toimii vahvat ammattiliitot. Jopa pressa kuuntelee kun on pakko. Se vastine rahalle on niissä jokaisen työläisen oikeuksissa mitä luettelin. Jos ei ole liittoja tulee nämä oikeudet poistumaan, uskokaa tai älkää. Se pomon takapään nuoleskelu ei tule palkkoja nostamaan. Ymmärrän jos ei kuulu liittoon mutta en ymmärrä miksi ne ihmiset sitten eniten sitä mollaavat, eihän se heitä koske.

Mesimäyrä
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Uudistuksia on myös Ranskassa luvassa jossa valtionvelka on 111 % bkt.stä.

Marko
2 kuukautta sitten
Reply to  Mesimäyrä

Kerropa sitten mitä uudistuksia?

Tosi On
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

No on olemassa lakeja joihin moni näistä perustuu.
Eivätkä kaikki Tes-asiat ole Ay-liikkeen neuvottelemia kuten monesti annetaan ymmärtää.
Väkivalta ja sillä uhkailu sekä politiikka ei kuulu työmaille.
Vai onko mielestäsi aivan sallittua uhkailla väkivallalla kuten jotkut luottamus- ja Ay-Aktiivit tekevät

Allan
2 kuukautta sitten
Reply to  Tosi On

Voitko kertoa mikä TES-asia ei ole liittojen neuvottelema, toisin sanoen mikä asia on TES-tekstissä mitä liitot eivät ole allekirjoittaneet?

”politiikka ei kuulu työmaille.”

Työnantaja kuitenkin harrastaa työnantajapolitiikkaa.

Marko
2 kuukautta sitten
Reply to  Tosi On

Tutki hiukan historiaa ja kerro kuinka moni työläisen saama etu on jonkun muun alkuunpanema kuin liittojen tai vasemmistopuolueiden. Kaikki nauttii näistä eduista, jopa liittoon kuulumattomat valittajat. Tesla haluaa sopia Ruotsissa jokaisen duunarin kanssa erikseen palkan ja sama on sitten edessä meillä. Katsokaa sitten kuinka vahvoilla olette ihanien työnantajienne kanssa, kuka sanelee ja mitä.

Päkäpää
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Olet aivan oikeassa. Loimaan liittolainen kuittaa edut, palkankorotukset, kesälomat, lomaltapaluurahat, sairausajan palkan, vanhempainvapaan, sairaan lapsen hoito, ym.ym. Voipi olla, että tulevaisuudessa koetatte aivan itse neuvotella näistä ja tuskin palkka nykyisestä kovinkaan paljon enää nousee, tai jopa laskee kun vienti ei enää vedä. Tässä taikasana.

Allan
2 kuukautta sitten
Reply to  Päkäpää

Loimaan liittolaiset ovat kuulemma neljäntenä työttömyystilastoissa.

Ei ole auttanut lepsu lainsäädäntö eikä heidän neuvottelunsa.

Nyt nauttivat sitten sosiaalieduista, jotka nekin ovat syntyneet järjestäytyneiden työntekijöiden ansiosta.

Nytkin työnantajajärjestöt ja niiden jatke kokoomus vaatii ansiosidonnaista kaikille, jotta saisivat hajotettua liittojen neuvotteluvoiman.

Osa lain muutoksista on tehty yhteistyössä liittojen kanssa ja osa liityojen pelossa.

MDI
2 kuukautta sitten
Reply to  Allan

Miksi siellä tilastossa on edellä niin Pamit kuin AKTkin kun ovat niin taitavia liittoja?

Ansiosidonnainen pitäisi ilman muuta maksaa kaikille, koska kaikki työssäkävijät joutuvat työtvakmaksua maksamaan vaikka eivät olisikaan kassan jäseniä. Kassan jäsenmaksut muuten kattavat kassan kuluista vain noin 5% eli hallintoon kuluvat, loput tulevat esim. työnantajilta ja kassaan kuulumattomilta. Miten kassat mukamas lisäävät liittojen neuvotteluvoimaa, nehän ovat täysin eri asia, mitään liiton ansiosidonnaiskassaa ei ole.

Allan
2 kuukautta sitten
Reply to  MDI

”Miksi siellä tilastossa on edellä niin Pamit kuin AKT:kin kun ovat niin taitavia liittoja?”
Tuohon en ota kantaa.
Otin vain kantaa siihen YTK jäsenien työttömyyteen, mitä ei pitäisi olla ollenkaan.

Kassat olivat alkujaan liittojen kassoja, mutta nykyään niiden toiminta on lakisääteisesti erotettu itsenäisiksi.

Monet kassat ovat nykyään niin sanottuja avoimia kassoja joihin voi liittyä kuka tahansa työntekijäasemassa oleva ja jonka jäsenmaksu on halvempi kuin YTK jäsenillä.

Periaatteessa YTK:n tarjoamat lakipalvelut ovat kassalain vastaisia, koska ne eivät ole riittävän erillään kassatoiminnasta.

Tammisiltalainen
2 kuukautta sitten
Reply to  Aksu

Kumma kun ei hallitus ole huolissaan julkisesta sektorista? Sieltä olisi saatavissa helposti säästöjä kun johtajia ja muita pomoja on enemmän kuin suorittavaa porrasta. Mutta eihän sieltä leikkaaminen käy, liian monella on taskussaan jäsenkirja.
Valtiovarainministeriö on siitä varoittava esimerkki, sydämen tilalla sykkii kokoomuksen jäsenkirja ja ajatusten sijaan aivoissa pyörii excel.

MDI
2 kuukautta sitten

Kumma kun sinä et ole huolissasi oman kuntasi työntekijämäärästä tai ylipäätään kunnan olemassaolosta? Kuntia on parisataa ylimääräistä ja kaikkiaan kunnissa on (oli ennen sotea) yli 400.000 työntekijää.

Valtiolla on noin 80.000 virkahenkilöä, joista noin 5.000 varsinaisia byrokraatteja ja loput ovat ihan suorittavaa väkeä; poliiseja, sotilaita, tulli-ja rajamiehiä, sihteereitä, opettajia, vahtimestareita jnejne.. Määrä on muuten puolittunut vähän yli vuosikymmenessä toisin kuin kunnissa. Vieläkö Salossa on kaupunginjohtaja ja yhdeksän kehitys- yms. johtajaa kuntaliitoksen peruina?

Tammisiltalainen
2 kuukautta sitten
Reply to  MDI

Olen huolissani oman kaupunkini turhakekerroksesta, on digikehittämispäällikko apureineen, hyvinvointipäällikkö apureineen jne. Olen ollut keskushallinnossa töissä, onneksi vain lyhyen aikaa. Karmeaa, erittäin huonoa johtajuutta, hallintojohtaja pelasi alaisiaan osastoja toisiaan vastaan. Olisi kiva tietää tuosta 80000 vs. 5000 hlöstä faktaa, ei vain löysää someheittoa. Linkkiä tänne ei saa, mutta laita MDI tietoa mistä voin väitteesi vahvistaa? Minä en ole 20 vuoteen asunut Salossa (ks. nimimerkki, alue on Kaarinan ja Paimion rajalla). Monta ex-kollegaa kyllä asuu Salossa. Siksi en tiedä miksi Salo ei 5 v ison kuntaliitoksen jälkeen ole hankkiutunut eroon virkaturhakkeista, joille ei ole töitä. Tämä oli yksi syy viestiini, vaikka ei… Lue lisää »

MDI
2 kuukautta sitten

Kyllä kuukkeloimalla löytää, esim. Tilastokeskuksen sivuilla on paljon tietoa. Ne 5.000 ovat keskushallinnon virkamiehiä mutta niitäkin tarvitaan.

Allanille tiedoksi, että 5 vuoden irtisanomissuojatussa viranhoidossa kyllä kykenee järjestämään itselleen uuden viran kun on ikään kuin paikan päällä.

Allan
2 kuukautta sitten
Reply to  MDI

”Allanille tiedoksi, että 5 vuoden irtisanomissuojatussa viranhoidossa kyllä kykenee järjestämään itselleen uuden viran kun on ikään kuin paikan päällä.”

Jos tarkoitat tällä kommentilla niitä muutosjohtajia, niin he ovat kaikki eläköityneet tai muualla töissä.

Ainoastaan Halikon entinen kunnanjohtaja vaikuttaa vielä Salossa eläköityneenä poliitikkona ja aloittaa nyt kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

MDI
2 kuukautta sitten

Vielä Tammisiltaan tiedoksi, että valtiovarainministeriön sivuilta löytyy valtion henkilöstö tilastoina, esim. armeija, poliisi ja raja ovat noin 40 % virkamiehistä.

Allan
2 kuukautta sitten
Reply to  MDI

Kehitysjohtajia vanhoista kunnista ei ole.

Muita johtajia on pilvin pimein.

Kunnathan pyrkivät samaan kuin puolustusvoimat, eli monipolvinen hierarkia jossa on pomoa pomon perään.
Puolustusvoimissahan on upseeristoa monessa kerroksessa, mikä heikentää tehokkuutta.

Pasi Lehtovaara
2 kuukautta sitten

Toivottavasti ei mene siihen mihin Tesla Ruotsissa (Suomen hallituksen mukaanhan Ruotsissa menee niin hyvin, niin sieltä otetaan mallia) meinaa että jokaisen duunarin kanssa sovitaan työsopimuksen ehdot. Siinä äkkiä arka, hiljainen, elämänsä ensimmäistä työsopimusta tekevä nuori vaan hyväksyy kaikki. Voi sitten jäädä ilman esim. kesälomarahoja.

Mä vaan
2 kuukautta sitten

Niinpä.
Voi olla vastavalmistunut muutenkin heikoilla palkkaneuvottelussa kun vanha duunari ei opeta ns hiljaista tietoa eteenpäin vaan pitää tiedot ja taidot itsellään ja turvaa paremman palkan itselleen.
Miksi hyödyttää työyhteisöä kun itse joutuisi neuvottelemaan ja siis kisaamaan omasta ansiotasostaan.
Siihenhän hallitus pyrkii. Minäminä ensin.

Mä vaan
2 kuukautta sitten

Olen huolissani tästä minäminäkulttuurista: kun minulla jo on niin miksi muiden puolesta pitäisi kantaa huolta.
Aivan, miksi pitäisi – olisiko niin että suomalaista yhteiskuntaa on rakennettu verovarojen turvin pitämään huolta myös heikoimmista.
Säästöjä tarvitaan. Rahaa valtion kukkaroon tarvitaan.
Oliko liikaa ajatella että esim pääomaveroa olisi voinut korottaa? Korkeimpien perintöjenkin verotusta olisi voitu tarkastella. Mutta kun ei.
Nykyinen hallitusohjelma unohtaa pitää yhteiskunnan heikoimpien puolta. Siksi vastuu jää meille muille, meille joilla omat asiat ovat kunnossa.
Siksi poliittinen lakko on ok.
Te jotka ette halua lakkoilla: lahjoittakaa edes joulukeräyksiin, hyväntekeväisyyteen, tehkää niillä päivän tuloillanne sitten edes jotain hyvää heikoimpien puolesta.