Viranomaisten suuroperaatio hätkähdytti Turun saaristossa syksyllä 2018 – nyt Airiston Helmeen liittyvien rikossyytteiden käsittely alkaa käräjäoikeudessa

0
Aluksia ja rakennuksia Airiston Helmi -yhtiön kiinteistön rannassa Paraisten Ybbernäsissä Turun saaristossa marraskuussa 2018. Lehtikuva / Jussi Nukari
Aluksia ja rakennuksia Airiston Helmi -yhtiön kiinteistön rannassa Paraisten Ybbernäsissä Turun saaristossa marraskuussa 2018. Lehtikuva / Jussi Nukari

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa alkaa tänään oikeudenkäynti niin kutsutussa Airiston Helmen jutussa.

Venäläistaustaiseen kiinteistöyhtiö Airiston Helmeen liittyvät rikosepäilyt nousivat esiin syyskuussa 2018, kun viranomaiset tekivät yhtiön omistamiin tiloihin paljon mediahuomiota herättäneen kotietsinnän Turun saaristossa ja mantereella. Operaatiossa oli mukana ainakin keskusrikospoliisin (KRP), Rajavartiolaitoksen ja Lounais-Suomen poliisin edustajia.

Airiston Helmen venäläistausta sekä maakaupat lähellä Puolustusvoimien kohteita ja keskeisiä laivaväyliä olivat herättäneet huomiota jo ennen operaatiota. STT:n tietojen mukaan yhtiö oli ollut Puolustusvoimien huolenaiheena pitkään. KRP kuitenkin korosti, että operaatiossa oli kyse vain Verohallinnon kanssa tehdystä talousrikostutkinnasta.

Syyttäjät nostivat lopulta syytteitä kahdeksaa ihmistä sekä Airiston Helmeä vastaan. Syytteet koskevat muun muassa törkeitä veropetoksia, törkeää kirjanpitorikosta ja törkeää työeläkevakuutusmaksupetosta. Syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

Rahanpesututkinta lopetettiin

Käräjäoikeuden mukaan muutamaa syytetyistä ei ole saatu haastettua, eli syytteitä ei ole saatu toimitettua heille tiedoksi. Heidän osaltaan asiaa ei käsitellä nyt.

Haastettujen syytettyjen joukossa on muun muassa venäläismiljonääri Pavel Melnikov. Melnikov oli Airiston Helmen pääomistaja ennen kuin yhtiö lopetti toimintansa Suomessa ja asetettiin selvitystilaan vuonna 2019.

KRP on kertonut, että yhtiön epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa. Veroja ja työeläkemaksuja epäillään vältetyn noin 2,85 miljoonan euron edestä.

Syksyn 2018 viranomaisoperaatiossa tehtiin etsintöjä liki 20 kohteessa, jotka kaikki olivat Airiston Helmen kiinteistöjä. Operaatiossa löydettiin suuri määrä asiakirjoja ja sähköisiä tallennusvälineitä sekä noin 3,5 miljoonaa euroa käteistä rahaa.

Poliisi tutki asiassa myös rahanpesua, mutta sittemmin tutkinta keskeytettiin ja takavarikoidut 3,5 miljoonaa euroa palautettiin. Tutkinnan keskeyttämiseen oli KRP:n mukaan syynä se, ettei rahanpesurikoksen edellyttämästä esirikoksesta saatu näyttöä. Rahanpesuepäilyssä pitää kyetä osoittamaan, että raha on rikollista alkuperää.

Maria Rosvall