Junien kaukoliikenne seis tänään

0
VR tiedotti maanantai-iltana, että junakalustojen pyörissä oli havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia, minkä jälkeen kalustoa ja rataverkkoa oli alettu tarkistaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
VR tiedotti maanantai-iltana, että junakalustojen pyörissä oli havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia, minkä jälkeen kalustoa ja rataverkkoa oli alettu tarkistaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

VR peruu turvallisuussyistä kaikki tämän päivän kaukoliikenteen junavuorot ratavaurioiden vuoksi.

VR tiedotti eilisiltana, että junakalustojen pyörissä oli havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia, minkä jälkeen kalustoa ja rataverkkoa oli alettu tarkistaa.

Liikenteen palautumisaikataulusta tiedotetaan mahdollisimman pian tämän päivän aikana.

Vauriokohdan arvellaan olevan välillä Kouvola–Oulu, jolla liikennöineessä kalustossa on havaittu vaurioita.

VR:n raidekaluston kunnossapitojohtaja Otso Ikonen kertoi eilisiltana, että ensimmäiset vauriot kalustossa havaittiin jo sunnuntai-iltana, kun yhdelle varikolle tulleista junista tehtiin rutiinitarkastuksia. Sen jälkeen niitä havaittiin lisää.

Päätös tämän päivän kaukojunavuorojen perumisesta tehtiin Ikosen mukaan siksi, ettei junien tarkastamiseen ollut eilen riittävästi resursseja lakkopäivän takia.

– Emme missään tapauksessa laita liikkeelle kalustoa, jota emme ole päässeet tarkastamaan, Ikonen sanoi.

Tarkastukset on kohdistettu kalustoon, joka on käynyt Kouvola–Kajaani–Oulu-välillä. Myös Kouvola–Oulu-rataosuutta oli määrä käydä tarkemmin läpi viime yön aikana.

Lähijunaliikenteen vuoroja on määrä ajaa tänään normaalisti.

Maanantaina Suomen junaliikenne puolestaan oli pysähdyksissä lakon vuoksi. Lakko koski sekä kauko- että lähiliikennettä.