perjantai 16. 11. 2018

Levyarvostelut

Muistoja, haaveita ja pelkoja

Viikon levynä esittelyvuorossa Kynin Outo kantele. Kyn on pitkään toiminut naiskuoro. Lisäksi esittelyssä on PeePee Skyttää, Utötä, Itä-Hollola Installaatiota, Transdelaa, Doghouse Bandia ja Ayeron Universea....

Hyvää ja kaunista

Viikon levynä esittelyssä Neil Youngin uutuus The Visitor. Uutta musiikkia Young on tehnyt nykybändinsä Promise Of The Realin kanssa. Mukana myös Pyrhönen & Lehtonen -duo,...

Kitara ykkössoittimena

Viikon levynä esittelyssä Pop ja Jazz Liisa -sarjan viimeiset, yhteensä neljä cd:tä. Svart Recordsin julkaisemat levyt ovat tarjonneet suomalaisen 1970-luvun rockin ja jazzin mainioita...

Suomessa kaikki hyvin

Viikon levynä Levyt-palstalla esittelyssä jo hyvän aikaa sitten ilmestynyt Robert Plantin uusin Carry Fire. Mainiosta musiikista kannattaa kuitenkin aina kirjoittaa. Esittelyssä lisäksi kotimaista Sammalta, Olli...

Musiikilliset peruspilarit paikallaan

Viikon levynä esittelyssä laulavan pasunisti Jay Kortehiston esikoisalbumi Jay Kortehisto. Tarjolla on rauhallisesti polveilevaa jazzia. Esittelyssä lisäksi suomalaista osaamista Esa Elorannalta, Matti Lämsältä, Eero Ranniolta,...

Lavakarismaa ja tyyleillä leikittelyä

Viikon levynä esittelyssä tätä nykyä Salossa asuvan Jouni Kallenaution uusi levy. Jay Kay -nimellä musiikkia tekevän bluesmiehen uutuus tuntee nimen Gone For Good. Lisäksi esittelyssä...

Kevyen persoonallisia näkökulmia

Viikon levynä esittelyvuorossa ruotsalaisten Söberbergin sisarusten First Aid Kid -duon uutuus Ruins. Kuuntelussa ovat lisäksi olleet Luminant Visionsin, Bo Sundströmin, Joss Copen, Craig Davidi, Hal...

Mopo ei karkaa käsistä

Viikon levynä tällä viikolla suomalaisen bluesmusiikin lippulaiva Wentus Blues Bandin uutuus Throwback. Levyllä kuullaan kavereiden säveltämää musiikkia. Esittelyssä lisäki monipuolista kotimaista musiikkia Mopolta, Johanna Juholalta,...

Melodiat ja puhaltimet pääosissa

Tämän viikon levynä esitellään Janne Huttusen Janne Was Here. Janne Huttunen on muun muassa saksofonisti. Esittelyssä lisäksi Samoajan, Maxxtettin, Tammela 33100:n, Varaquen, Juha Mieskosen ja...

Vanhaa, uutta ja uusvanhaa

Viikon levynä esittelyssä voimakaksikko Beth Hartin ja Joe Bonamassan uusin studiolevy Black Coffee. Täyttä tykitystä alusta loppuun. Esittelyssä lisäksi Bob Dylania, Black Country Communionia, Kansasia,...