SSS uutiset

Juurien ja perinteiden kautta nykyaikaan

Lauantain 29.8. levyarvioissa tarjolla muun muassa tamperelainen musiikin monitoimimies Masa Orpana omalla Travelin'...

Kemiönsaaren Tom Simola aloittaa tiistaina Raaseporin johdossa

Kemiönsaaren jättävä kunnanjohtaja Tom Simola aloittaa tiistaina työnsä naapurikaupunki Raaseporin kaupunginjohtajana Mårten Johanssonin...

Tiisulla takana ensimmäinen keikkakesä

Suomalaisen rockin uudeksi pelastajaksi - tai ainakin piristäjksi - nimetty Tiisu on julkaissut...

SaTo kirii kohti Kolmosta

Salon Toverit on noussut ryminällä mukaan jalkapallon Nelosen kärkitaistoon. Perjantaina joukkue jatkoi vahvaa...

Sinilevän määrä on kääntynyt laskuun Lounais-Suomessa

Sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt kuluvan viikon aikana Lounais-Suomessa. Kolmella sisävesien havaintopaikalla levää on edelleen...

Vastaa kyselyyn: Kiertoliittymä vai ei?

  Salossa 110-tien risteyksissä Hämeentiellä ja Inkereentiellä on väliaikaiset kiertoliittymät. Myös Mariankadulle on tulossa...

Laurin koulun tontilla opiskellaan jälleen

Salon seudun ammattiopiston ja aikuisopiston auto-, logistiikka ja maanrakennusalan opiskelijat ovat aloittaneet lukuvuoden...

VR karsii Salon junaliikennettä

VR karsii junavuoroja ja alentaa lippujen hintoja. Vuorojen karsiminen osuu myös Saloon, jossa...

Kiekkohait osti Salon squash-hallin

Jääkiekkoseura Kiekkohait on ostanut Salon squash-hallin Salo Squash Oy:ltä. Kauppakirja allekirjoitettiin torstaina. Squashin pelaaminen...

Perheet voivat pyytää Somerolla apua nappia painamalla

Someron kaupungin internetsivuille ilmestyi alkukesästä nappi, jota painamalla perheet voivat pyytää apua helposti....